Tein mielessäni kaksintaisteluvaiheesta selkeän tilauksen: Haluan parin, jonka kanssa meillä on huikean hauskaa yhdessä. Haluan laulun, jossa voimme nostaa toisiamme aina vain suurempaan hehkuun. Ja haluan, että ystävyytemme jatkuu kilpailun jälkeenkin. Kerrankin sain täsmälleen, mitä tilasin!
Se ihana klik
Oli hauska tapa tutustua tulevaan kaksintaistelupariin kuuntelemalla hänen lauluaan. Vastaan tulvahti raikkautta, keveää energiaa ja ihanaa improilua. Lähdin hyvällä mielellä kohtaamaan pariani Katria. Ja niin se vaan meni, että minuuteissa kliksahdimme samalle aaltopituudelle.
Meillä oli ensimmäisenä treenipäivänä paljon aikaa tutustua toistemme elämiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Löysimme paljon yhteisiä musiikillisia kenttiä ennen kuin olimme laulaneet riviäkään yhdessä. Jaamme molemmat kokemuksen siitä, että ihmiselämällä on henkiset juuret.
Redrama ja tuotantotiimi valitsi meidän lauluksemme Ismo Alangon Taiteilijaelämää. Minulle se on aina ollut revittelyn ja riemun biisi, joskaan en ole sitä aiemmin laulanut. Samalla laulu on kutkuttavan monimutkainen ja kiemurtelee sävellajista toiseen ihan omia polkujaan. Tartuin innokkaasti tähän mehevään luuhun.
Treenit olivat yhtä sekopäisen ihanaa käkätystä. Koko valmennustiimi yllytti meitä irrottelemaan täysillä ja fiilikset olivat katossa kaikilla. Olin niin onnellinen, että minulla oli taas laulu, joka sai minut liekkeihin ja pari, joka oli bensaa niille liekeille.
Lavaliekkejä
Bänditreenit vakauttivat esitystämme. Hiottiin laulun kaarta ja alkoi tuntua, että minähän tosiaan tiedän, miten tässä hihhulihei-maastossa liikutaan Logomon lavalla. Odotin vetoamme hyvissä fiiliksissä. Mutta ei minulla ollut mitään tietoa, kumpi meistä jatkaisi kisassa. Niin tasaväkiseltä ja tasavertaiselta yhteistyö tuntui. Jo ensimmäisenä päivänä puhuttiin auki, että kumpi tahansa jatkoon menisi, se olisi niin tarkoitettu ja siitä iloittaisiin, toki putoamisen pettymyksen tunteet sallien.
Biisin energisyys ja Katrin läsnäolo auttoivat minua uimaan korvamonitorien luomassa eristyneessä akvaariossa. Tiesin, että Katri riehuu siinä ihan lähellä ja siinähän se katrin käsi jo olikin. Meillä oli tuntuva yhteys koko ajan. Yksi apuväline otettiin vielä käyttöön: Jalkojeni eteen lavaan teipattiin poikittain pieni piuhanpätkä osoittamaan minulle, missä suunnassa milloinkin olin suhteessa yleisöön. Tämän kaiken turvin oli ihanaa päästellä täysillä täydelle Logomolle. Ja olihan se mahtavaa päästä jatkoon!
Vinoja rakenteita ja piilotettuja valintoja
Ei auttanut, vaikka kuinka huudettiin valmentajille, että: ”Kaapatkaa se! Kaapatkaa!” Katria ei kaapattu jatkoon, ja tässä näyttäytyi selvänä se, ettei tämä oikeasti ole kirkastotsainen, suoraviivainen kilpailu, jossa parhaat laulajat pääsevät jatkoon. Jo kaksintaistelun rakenne itsessään vinouttaa asioita: Jos vastakkain laitetaan kokeneita, rohkeita laulajia, toinen heistä tippuu (ellei häntä kaapata).
Tästä vaiheesta tippui muitakin niin rautaisen hyviä laulajia, että kysymys on rakenteen lisäksi myös valmentajien valinnoista. Monessa tapauksessa he valitsevat kokeneemman, varmemman ja omassa ilmaisussa pidemmälle ehtineen laulajan sijasta kehittyvän, itseään etsivän nuoren laulajan. Niin monet valmentajat tekevät tätä, että kyseessä on joko ääneensanomaton voice-kulttuuri tai ääneensanomaton tuotantoyhtiön linjaus.
Miksi? Haluavatko valmentajat antaa mahdollisuuksia nuorille, itseään etsiville laulajille? Vai onko heillä itsellään turvallisempi olo valmentaa laulajia, joilla on vielä paljon matkaa edessä? Vai onko kaiken takana käsitys siitä, että yleisö rakastaa enemmän kasvutarinoita ja nuoria laulajia – ja maksaa sellaisesta enemmän? Vai onko kysymys shown lainalaisuuksista, siitä, mistä syntyy eniten perjantai-illan viihdedraamaa?
En tiedä. Koska näistä asioista ei puhuta ääneen. Mutta sinä voit katsoa Voicea uusin silmin ja miettiä, ovatkohan asiat aina sitä, miltä ne näyttävät. Siitä olen vilpittömän onnellinen, että tämän myötä upeat, kukkaan puhkeavat laulajat saavat mahdollisuuksia. Peukutan täysillä mahtavia bäkkärikavereita, ja he todellakin puhkeavat kukkaan ja löytävät itseään! Soisin kuitenkin, että peli olisi avointa ja läpinäkyvää kaikille.
Yhteys jatkuu
Meidän suloinen symbioosimme oli niin vahva, että vielä Helsingin junassa surin Katrin putoamista enemmän kuin iloitsin omasta jatkopaikasta. Junamatkan aikana aloin nautiskella siitä, mitä olimme yhdessä tehneet.
Yhteytemme jatkui saumattomasti ja ilolla. Aloimme suunnitella yhteistä keikkaa ja koota ohjelmistoa. Aloimme tunnustella, mistä syntyisi yhteisiä lauluja. Millaisia muotoja yhteinen tekeminen voisi saada? Kun jamittelimme, luimme toisiamme tarkalla intuitiolla ja tiesimme kysymättä, missä kohtaa pidetään tauko ja mistä lähtee nousuhehkutus.
Tätä kirjoittaessa olemme koronakaranteenissa niin kuin muutkin. Viimeinen tapahtuma ennen rajoituksia oli ilta, jona kaksintaistelujaksomme tuli telkkarista. Istuimme katsomassa omaa vetoamme käsi kädessä ja jakson päätyttyä olimmekin jamittelemassa Taiteilijaelämää Facebookin faneille. Sellaista on musiikin ja ystävyyden juhla!