Päivitetty 30.10.2020
Makaan lattialla neljän muun kanssa. Ympärilläni lainehtii hellien sävelten lempeä meri. Äänet sulautuvat lohdulliseksi harmoniaksi, jossa voisi kellua ikuisesti. Ne laulavat hitaasti ja hellästi sanoja, lauseita: ”Olet suojassa. Älä pelkää. Olet arvokas juuri noin.” Vähitellen koko keho ja mieli alkaa värähdellä tämän lempeän äänikudoksen mukana. Hengitys hengitykseltä lauletut lauseet uppoavat jonnekin syvälle minussa. Vielä pitkään laulun loputtua tuntuu kuin se jatkuisi jossain soluissani.
Tämä kokemus tapahtui keväällä 2019 Harmonisen laulun yhdistyksen talvikurssilla. Jokainen keskelläolija sai sanoa yhden lauseen, jota laulajat ympärillä toistivat omaan tahtiinsa omalla melodiallaan, yhteisessä harmoniassa.
Tämä kokemus nousi mieleeni, kun koronahuoli pyyhkäisi yli koko maailman maaliskuussa. Aloin haaveilla sarjasta hoitavan laulun äänitteitä, jotka voisivat tuoda kuulijalleen kokemuksen lempeästä laulajien piiristä ja hoitavasta äänestä, johon voisi upota umpsukkeluksiin. Ennen kuin tiesinkään Laulun syli oli syntynyt.
Lähdevettä ja valosuihkuja
Kaivoin tekniikan avukseni ja aloin laulaa itseni kanssa päällekkäin, viisi, kymmenen kertaa. Joka kerralla lauloin eri säveliä ja sanoja, aivan kuin laulajat siinä ihanassa piirissä, jonka sain kokea. Ja tarpeeksi laulettuani kaikki Riikat muodostivat kauniin äänikudoksen.
Harmonisessa laulussa ääni on lempeää ja vokaalit pitkiä. Tämä laulutapa perustuu yläsävelsarjan mukaiselle viritykselle. Jos sitä vertaa pianon tasavireiseen viritykseen, ero on kuin joisi lähdevettä hanaveden sijasta. Me juomme hanavettä päivittäin eikä siinä ole mitään vikaa. Mutta kun sitten joskus saa maistaa juuri lähteestä nostettua vettä, se on kuin jumalten juomaa. Sama voi käydä harmonian kanssa.
Harmonisessa laulussa myös vahvistetaan usein äänessä kuuluvia ylä- tai osasäveliä. Ne ovat perussävelen yläpuolella kuuluvia korkeita, huilumaisia säveliä, joita voi vaikkapa vokaalia vaihtamalla soittaa kuin valosuihkuja. Vahvistettuja yläsäveliä on totuttu kuulemaan esim. kurkkulaulussa, mutta siihen verrattuna harmoninen laulu on hyvin lempeää eikä vaadi erityistä äänenmuodostusta.
Kuuntele ensimmäinen Laulun syli -meditaatio Anna laulun keventää. Kokemus on parhaimmillaan kuulokkeilla kuunneltuna, mutta se toimii hyvin millä tahansa laitteella:
Hyvän päivän virityksestä syvään uneen
Päästyäni näin pitkälle ideat aivan pulppusivat minusta. Halusin tehdä näitä hoitavan laulun äänitteitä eri tilanteisiin: Huuhdo huolet pois, Olet turvassa, Sinä riität, Hyvän päivän viritys, Unentuoja.
Aloin etsiä jokaiseen aiheeseen sopivia voimalauseita, sanoja, jotka ovat täydellistä vastalääkettä kulloiseenkin huolenaiheeseen. Kysyin itseltäni ja kiinnostuneilta ihmisiltä, mitä ahdistunut osamme haluaa kuulla pahimman lannistuksen tai suurimman stressin hetkellä.
”Hengitä, hellitä, luovuta huolesi pois.” Näin alkaa huuhdo huolesi pois -laulumeditaatio. Kuuntelen sanojen sisällön lisäksi tarkkaan myös sanojen sointia ja rytmiä. Yksi harmonisen laulun kantavista ajatuksista on, että laulu pääsee syvimmälle meissä, kun sen ajatus, tunne ja kehollinen resonanssi ovat yhteneväiset.
The Voice of Finlandin loitsulaulantani sai niin innostuneen vastaanoton, että halusin mukaan pari väkevämpää, loitsumaista meditaatiota. Paineenpurku-idea syntyi niihin tilanteisiin, kun tekisi mieli heittää toimimaton tietokone seinään ja pari lautasta perään. Ja Väennostatus-idea syntyi kunnianosoituksena runolaululle ja loitsun voimalle avuksi tilanteisiin, joissa lannistuksen lyijypainot lamauttavat toimintakykyä ja taistelutahto on miinuksella.
Tutustu Laulun sylin meditaatioihin täällä!
Henkilökohtaiset voiman ja lohdun sanat
Kun makasin viime keväänä siinä äänipiirin keskellä, syvimmin minuun vaikutti se, että minulle laulettiin juuri niitä lohdun ja voiman sanoja, joita olin pyytänyt. Tietyt asiat pelottivat minua ja pyysin täsmälääkettä juuri niihin pelkoihin. Oli kuin koko olemukseni olisi juonut itseensä näitä laulettuja, henkilökohtaisia voimasanoja.
Haluan tarjota tämän kokemuksen eteenpäin. Haluan luoda henkilökohtaisia voimalauluja, joiden sisällöstä päätät sinä itse. Sinä tiedät, mitkä sanat soittavat juuri sinun sydänlankojasi. Sinä tiedät ne täsmälleen oikeat ilmaisut, joita kaipaat kuulla heikkona hetkenäsi.
Ja ajattele, mikä lahja tästä voi tulla! Ajattele, jos antaisit tärkeälle ihmiselle lahjaksi kauneimmat sanasi ja ajatuksesi lempeästi laulettuna!
Haluan tarjota sinulle laululahjan!
Tänä syksynä tein rakkaalle ihmiselle lahjaksi voimalaulun. Sen voima ja valo tuntui niin tärkeältä, että haluan tarjota sen lahjaksi myös sinulle. Varsinkin, jos nämä hurjat ajat ahdistavat ja horjuttavat.