Pysähdy ja hengitä
Tämän laulun synty alkoi maaliskuisena iltapäivänä, kun käytin aikaani huolehtimiseen. Huolehdin siitä, miten rahani riittävät, miten työni jatkuvat ja miten löydän ihmiset, jotka ovat työstäni kiinnostuneita. Nämä ovat jokaisen yrittäjän kestohuolenaiheita. Eivätkä nämä huolet todellakaan ruoki luovuutta ja ideointia.
Vanhana mielikettuna tiesin tämän ja siksi tein ainoan viisaan ratkaisun. Lopetin työnteon ja istuin alas. Olin ja hengitin ja pyysin apua Elämältä. Minun kokemukseni on, että meidän arkiminämme on yhteydessä suurempaan elämäntietoisuuteen, joka ilmenee niin meissä kuin meidän ulkopuolellamme.
Ja niin mieleeni nousi aiemmin talvella syntynyt mielikuva huolimuorista, joka peittelee huutavat huolet kodikkaaseen kirstuun lampaanvillan keskelle ja hänen harmaa kissansa kehrää pienet huolet uneen. Ja kertosäe alkoi kutoutua kuin taika:
Nuku, nuku, huolilapseni,
kääriydy kissankehräykseen.
Unnutan sinut syliin lampaanvillan,
tuudin tuoksuihin laventelin ja kamomillan.
Sanat, melodia, soinnut, kaikki syntyi kuin lahja! Olin aivan lumoutunut kertosäkeen kauneudesta. Olin lohdutettu ja turvassa.
CoronaCabaree ja maaginen iltatilaus
Jatkoin laulun kehittelyä pitkin kevättä, minkä kiireiltäni ehdin. Se edistyi pikku hiljaa. Kunnes saapui se parhain asioiden jouduttaja: deadline. Yhtenä keväisenä maanantai-iltana minua kysyttiin mukaan CoronaCabaree -konserttisarjaan, jonka kuvaukset olisivat jo seuraavana päivänä!
Oi kunpa saisin Lohtulehdon kaikkien kuuluville tähän konserttiin! Mutta siitä oli kertosäkeen lisäksi valmiina neljäsosa säkeistöä. Mieli sanoi, että laulun valmistuminen oli epärealistisuuden huippu. Mutta Elämä sanoi toisin. Ja niin minä tein alitajunnaltani ja Elämältä tilauksen: Haluan tämän laulun valmiiksi tänään, kiitos!
Sitten minä kävelin iltaöisessä puistossa koirani Carloksen kanssa ja kuuntelin laulua sisälläni. Hissuttelin pianolla niin hiljaa kuin mahdollista ja kuiskin säkeitä kännykän sanelimeen. Ja ennen puoltayötä oli Lohtulehto syntynyt.
Seuraavana päivänä istuin studiossa flyygelin ääressä laulamassa. Oli tosi villi riski mennä laulamaan laulua, joka ei mitenkään voinut olla selkäytimessäni, niin tuore se oli. Mutta halusin neuvoa kaikille tien lohtulehtoon. Ja niin laulu päätyi osaksi esitystäni CoronaCabareessa ja pääsee saman tien tuhansien ihmisten kuultavaksi!
Luotu käytettäväksi
Eihän se huolehtiminen toki siihen loppunut. Ehkä se loppuukin vasta haudassa. Elämä on aallokkoa ja siinä aallokossa navigoiminen on elinkautinen pesti.
Tänään heräsin täysin lannistuneissa fiiliksissä. Säätövuori tuntui olevan mahdoton ja arjen pikku asiat takkusivat kuin nokkonen. Sitten muistin: Ai niin:
Kun kerran löydät tien Lohtulehtoon,
tie ei koskaan hylkää sinua.
Lopetin säätämisen siinä paikassa ja menin pianon ääreen laulamaan. Siitä noustuani innoituin kirjoittamaan tätä blogia. Kiitos, Lohtulehto, pelastit minut taas!